Pohjatar – Tarja Pohjalainen

Olen työskennellyt opetus- ja kasvatusalalla yli 20 vuotta erilaisissa tehtävissä. Työkokemusta minulle on kertynyt niin peruskoulusta, lukiosta kuin ammatillisen puolen työssä oppimisen opinnollistamisesta (valo-valmennus). Työskentelen tällä hetkellä sivutoimisena yrittäjänä, päätoimen ollessa vielä peruskoulussa erityisopettajana. Työssäni olen kohdannut eri-ikäisiä niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin, joilla on erilaisia haasteita arjessaan, mm. neuropsykiatrisia erityistarpeita, mielenterveyden ja/tai elämänhallinnan haasteita.

Olen omaksunut elinikäisen oppimisen ja opiskelun strategian erittäin hyvin. Niinpä minulla on jatkuva tiedonhalua ja into opiskella. Olen opiskellut esi- ja alkuopetuksen, luokanopettajan, erityisopetuksen ja opetushallinnon opintokokonaisuudet, audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon (valokuvaus, kuvankäsittely, graafinen suunnittelu), ratkaisukeskeiseksi terapautiksi sekä työnohjaajaksi ja nepsy-valmentajaksi. Olen myös Aarrekartta-kouluttaja ja Satuhieronnan osaaja. Jos hengästyit tätä lukiessa, niin osa innostani ja jatkuvasta tiedonnälästä selittyy ADHD-piirteilläni. Silloin kun minulla on monta rautaa yhtä aikaa tulessa voin hyvin ja positiivinen elämänasenteeni näkyy myös ulospäin asiakkailleni.

Käden taidot ja kuvataide (etenkin kiinalainen maalaustaide, labyrintit ja mandalat) ovat intohimoni ja keinoni rentoutua vapaa-ajalla luonnossa liikkumisen lisäksi. Minua kiinnostaa ihminen kokonaisuutena ja kaikki, millä tavoin voimme edesauttaa toistemme hyvinvointia arjessa ja erilaisissa elämäntilanteissa. Työssäni käytän toiminnallisia menetelmiä sekä voimauttavaa valokuvausta, johon myös minulla on koulutus.

Kaikilla ihmisillä on voimavaroja ja taitoja – tutustutaan sinun/perheesi/työyhteisösi/tiimisi taitoihin yhdessä. Näen tärkeänä työskentelyn sinun omassa toimintaympäristössä. Olen valmis liikkumaan sovittuun paikkaan tai voit tulla työhuoneelleni Kulloonkylään sopimuksen mukaan. Valmentajana, ohjaajana, terapeuttina ja kouluttajana haluan olla kannustava ja kunnioittaa sinun kokemusmaailmaa. Työ on luottamuksellista ja sinun tarpeistasi sekä haasteistasi lähtevää.

Ratkaisun avaimet ovat sinulla – autan sinua löytämään ne!

Tarja Pohjalainen

TM, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry)
nepsy-valmentaja, ratkaisukeskeinen terapeutti
Tilkkumatka®- ja Aarrekartta™-kouluttaja

Karhupolku 2,  SALLA

tarja @ pohjatar.fi

050 368 1991